Lukemisesta

Minut tuntevat henkilöt ja päivityksiäni facebookin, blogin ja goodreadsin puolella seuraavat henkilöt tietävät, miten innokas olen lukemaan ja kuinka intohimoinen olen kirjojen suhteen. Valintani alan suhteen saattaa siis olla oikea. Tässä blogikirjoituksessa ruodin suhtautumistani lukemiseen ja kommentteihin, joita usein kuulen.

Eilen sain vihdoinkin kiinni ajatuksesta Terhi Rannelan Läpi yön -kirjasta. Päätä helpotti erityisesti se, etten yrittänyt tunkea ajatuksiani tiettyyn muotiin. Ajattelin aloittaa ihan siitä, että kirjoitan ensimäisenä itselleni. Seuraava vaihe on muokata kirjoitettu sellaiseen muotoon, että voisin sen julkaista omassa blogissani. Kolmas vaihe on luoda hyvä kirjavinkkikirjoitus kirjaston blogiin. Nyt 2/3 näistä vaiheista ovat valmiita.

Rannelan kirjasta oli vaikea saada kiinni, koska se meni niin todella läheltä omaa itseäni ja omaa mieltäni yläaste-lukio -linjalla. Vieläkin tuntuu, että sain jonkinlaista helpotusta tiettyihin asioihin kirjasta, vaikka lukiosta ja siitä mielialasta on jo kuutisen vuotta.

Mietin todella usein, miksi jotkut jättävät kirjan niin herkästi kesken. Samoin todella usein saan kuulla kommenttia, että miksi minulla on niin monta kirjaa vaiheessa samaan aikaan.

Siksi, että minä en jätä jo aloitettua kirjaa lukematta kovin herkästi. Ja jos oikeasti jätän kirjan kesken, silloin en todellakaan pidä siitä ja olen useampaan otteeseen yrittänyt aloittaa kirjaa uudelleen. Tietenkin on kirjoja, joita ei vaan yksinkertaisesti pysty lukemaan loppuun. Näistä kirjoista alati kehittyvä listaus kirjablogini puolella

Minulla on useampia kirjoja työn alla samaan aikaan eri tilanteisiin.

Kirjoja, joita luen illalla sängyssä, ja kirjoja, joita en halua lukea illalla. Kirjoja, jotka vaativat täyden huomioni, ei musiikkia tai muita ihmisiä talossa, eli täysi omistautuminen sille, mitä juuri sillä hetkellä luen. Kirjoja, joita täytyy lukea useampi tunti kerrallaan. Kirjoja, joita voin selata sohvalla television ja muiden ihmisten ääressä. Kirjoja, jotka ovat vain ja ainoastaan minulle. Kirjoja erilaisiin mielialoihin ja eri päiviin.

Joskus ei tee mieli lukea tiettyä kirjaa tietyssä mielentilassa, joten en pakota itseäni. Silloin kirjasta jäisi vain huono fiilis. Tai tarina ei juuri sillä hetkellä kiehdo, mutta seuraavana päivänä ehkä jälleen.

Miksi pitäisi jättää kirja kesken ja kokonaan lukematta vain, koska se ei juuri tällä hetkellä inspiroi lukemaan. Jos tekisin niin, moni upea kirja menisi sivu suun. Kuten Läpi yön. Kun jokin kirja ei kiinnosta, annan sen olla hetken aikaa ja yritän myöhemmin uudestaan. Joistakin kirjoista selkeästi huomaa, että niiden aika ei ole vielä, joten jätän sen hetkeksi sivuun. Myöhemmin uudelleen kirjapinoa läpikäydessäni saattaa tuntua, että se väliin jätetty kirja vetoaakin jälleen ihan erilailla.




Jos minulla olisi vain yksi kirja työn alla kerrallaan, mitä tapahtuisi, jos ja kun se kirja ei enää kiehtoisikaan juuri sillä hetkellä? Jättäisinkö sen kesken saman tien? En, koska luontoni ei sitä sallisi. Jättäisinkö lukemisen ylipäätään kokonaan siksi aikaa, että juuri se kirja alkaisi taas uudestaan kiinnostaa, enkä tarttuisi uuteen kirjaan sillä välin, koska joidenkin mielestä on outoa, että ihmisellä on samaan aikaan +5 kirjaa kesken? En, koska mielestäni se on ajanhukkaa, jos pöydälläni on vino pino lukemista odottavia, kiinnostavia kirjoja.

Viimepäivinä huomiostani ja ajastani ovat riidelleet useammat intohimo. Lukeminen, blogikirjoittaminen, kirjoittaminen ylipäätään, pianon soitto, piirtäminen ja yllä näkyvän kuvan mukaan, helmityöt. Olen taas saanut helmistä kiinni viikonloppukurssin innoittamana ja kädet syyhyävät jatkuvasti päästä tekemään lisää ja kokeilemaan uusia malleja. Toistaiseksi voiton ovat vieneet lukeminen ja helmityöt, nimimerkillä viisi kirjaa jonossa kirjablogiin.

Tämän illan kuvioihin kuuluu Kauhukuunnelma teatterissa ystävän kanssa ja multitasking päivän aikana näiden muiden juttujen kanssa.

Rauhaisaa pyhäinpäivää kaikille!

Vuosipäiväviikonloppu

Päässä on soinut koko viikonlopun pitkän ajan tiedossa ollut löytä Lindsey Stirling ja joku kappale uusimmalta levyltä. Ei mitään muistikuvaa mikä kappale se on, mutta joku tuttu. Ja tietenkään kyennyt kuuntelemaan sitä.

Olin perjantaina sisätyöaikana muovittelemassa uutuuskirjoja ja jätin vahingossa muutaman rypyn pakko-oireista ja OCD:stä kertovaan kirjaan. Anteeksi. Toivottavasti se sentään löytää sitten oikean paikan hyllyssä ja oikein päin. Onneksi on muuten työkavereita, jotka taitaa paremmin matikan ja excelin hahmotuksen. Hermostuin, kun en kyennyt hahmottamaan näin jälkikäteen ajateltuna suhteellisen simppeliä asiaa.

Perjantaina tuli tosiaan kolme vuotta yhdessäoloa täyteen tuon paremman puolikkaan kanssa. Lähdettiin hänen siskonsa luokse käymään Tampereella. Tampella on aivan mielettömän kaunista aluetta. Voisin muuttaa sinne koska tahansa, jos asunto vain järjestyisi. Ihanaa modernia ja silti vanhaa ja kauniit näkymät ympärille. Kävelytiet ja sillat. Ja mahtavat erilaiset kahvilat.

salmiakkimarenkiherkku

Pääsin onneksi käväisemään Helmimeressä, helmikaupassa Tampereella, Hups hups. Löysin matskut pariinkin projektiin. Pitää yrittää miettiä ja katsoa, miten ja mitä noihin kividonitseihin yhdistää. Toi isomman pussin helmet on kokoa 15, eli kaikista pienintä siemenhelmeä. Just alotin ketjua siitä. PIENTÄ! Heippa vaan migreeni.

Onneksi sentään pystyin pitämään itseni erossa Akateemisen luonnoslehtiöistä ja piirtojutuista, kun vihdoinkin on alkanut taas piirtoinspiraatio nostaa päätään. Jos nyt alkaisi jotain piirtämään, niin varmaan aika kauan saisi flow'n kanssa mennä. Jälleen tämä ongelma, että ei muka ole aikaa tarpeeksi, niin ei viitsi aloittaa. Toisaalta jos pitää kesken inspiraation lopettaa, uudelleen aloittaminen on todella vaikeeta, eikä meinaa millään päästä siinä työssä enää vauhtiin.

Bongasin Tampereella käydessä Stockalta ihanan uuden hajuveden, Dolcen. Hirveän hintainen, mutta tosi ihana. Samoin yksi Longchampin käsilaukku. Sen aion vielä jokupäivä ostaa itselleni. Pitää ehkä vaan odottaa jotain sopivaa tilaisuutta palkita itseni jostain. Uusi työpaikka tai jotain.

En ottanut yhden yön reissulle kirjaa mukaan, joten hirveä himo päästä lukemaan yksi kesken ja melkein valmis kirja loppuun, että pääsen muodostamaan siitä kunnon mielipiteen. Senkin aion lisätä aislingiin.

Käytiin vielä illalla pelaamassa squashia yhdessä. Tunti meni todella nopeasti. Turhautti kyllä, kun ei rystylyönnit sujunut niin hyvin enää. Mutta silti suju ihan hyvin.

Illan kruunasi kyllä ehdottomasti rakkaan tuomat ruusut ja pieni skumppapullo.

melkein tyhjää

Uusi blogiteksti on ollut auki pian neljä tuntia, ja päässäni ei ole liikkunut yhtään mitään.

Turhauttavaa.

Laskin melkein kaiken tämän illan varaan. Yksin kotona koko illan, huomenna iltavuoro, eli ei haittaisi, vaikka kirjoittaminen vähän venähtäisikin. Liikaa odotuksia ja kunnianhimoa. Aamulla bussiin astuessani päässäni kyllä raksutti ja kirjoitin jopa ajatuksiani ylös, mutta tajusin, että se järkevä osuus niistä kuuluu itseasiassa kirjablogin puolelle erääseen kirjaan, joka on parhaillaan kesken.

Minulta kysyttiin tänään lainatessani jälleen muutaman kirjan, että palautanko vanhoja kirjojani koskaan. Kyllä! Olen palauttanut jo vaikka kuinka ison kassillisen niitä. Minulla on myös iso pino kirjoja luettuna, mutta ne itsepäisesti odottavat toisessa kasassa sitä, että saisin inspiraation kirjoittaa niistä aislingin puolelle.

Ei voi muuta kuin kiittää laiskuuttaan. Tai kyvyttömyyttä aloittaa. Lainasin aikaisemmin syksyllä todella hyvän kirjoittamisen oppaan nimeltä Sata sivua. Harkitsen kirjan ostamista itselleni, sillä tätä menoa en saa kirjan harjoituksia tehtyä siihen mennessä kun harjoitteluni loppuu ja olisi järkevää palauttaa suurin osa kirjoista. Mielikuvissani haluan paneutua harjoituksiin niin hyvin, etten ole kyennyt edes aloittamaan niitä, kuvitellen, ettei juuri sillä hetkellä ole oikeasti aikaa.

Toisen hyvältä vaikuttavan kirjan löysin sattumalta hyllyvarausten noudon yhteydessä. Pöydälle oli jäänyt "Kirjoittamisen ihanuus: nuoren kirjoittajan opas". Rakastuin taittoon ja tyyliin, jolla se kirja on rakennettu, että haluaisin kotiuttaa senkin omana kappaleenani. Tähän kirjaan liittyivät puolet tämän illan odotuksistani.

Nyt päästään ehkä ongelman ytimeen. Mulla on selkeästi paha tapa yrittää aloittaa kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi en kykene aloittamaan. Tuntuu, että en juuri sillä hetkellä pysty keskittymään siihen tarpeeksi tai antamaan niin paljon aikaa kuin haluaisin. Varsinkin kun ei toistaiseksi taas asu omassa asunnossa ja oma ajankäyttö ei ole täydellisesti omissa käsissä.

Mutta samanlailla kuin piirtämisessä, joskus pitää vaan saada aloitettua, niin homma lähteekin liikkeelle niin hyvin, että loppupeleissä, kuten ystävälleni sanoin, joudun jatkamaan työtä melkein maanisesti, koska flow vie voiton.

Siinä teille nuori Minerva McGonagall Rohkelikon oleskeluhuoneen seinältä, Harry Potter studioilta Briteistä, ettei koko ilta tyhjää tuijotellen, Lindsey Stirlingiä kuunnellen ja lopulta kirjoittamisen sujuttua ole mennyt ihan hukkaan.

Ethän käytä kuvaa ilman lupaani.

liian lyhyt viikonloppu

Kävin lauantaina aivan loistavassa teatteriesityksessä. Olin katsomassa Seinäjoen kaupunginteatterin Seitsemännen portaan enkelin eli Angela's ashes.  Rakastan irkkumusaa ja muutenkin kiinnostunut sen valtakunnan historiasta, joten oli todella mielenkiintoista. J oli sen valinnut, kun piti mennä vihdoin kuluttamaan isältä saamia teatterilippuja.

Näytös oli hirveän hienosti toteutettu. Pieni näyttelijäkaarti, livemusiikki ja upeita laulusuorituksia. Ja aivan uskomattomia näyttelijöitä. Muutama näyttelijä erityisesti pisti silmään ilmeikkyydellä ja muuntautumiskyvyllään. Yhdessä kohtauksessa saattoi päästä ilmoille maailman komein räkänauru ja seuraavassa todella kaunis ja herkkä lauluääni. Koko teatteriesitys oli mahtavasti rakennettu pienelle näyttämölle, joka muuntautu jokaiseen hetkeen tosi hyvin.

Hain tänään itselleni toisella lahjalipulla liput kahteen näytökseen. Pyhäinpäivänä ensi-iltansa saavaan Mia Vuorela ja Laitakaupungin orkesterin Kauhukuunnelma ja myöhemmin marraskuussa Eija-Irmeli Lahden Moninainen-esitykseen. Odotan innolla erityisesti tuota Kauhukuunnelmaa tuolla teatterin lämpiössä kello 22.

Teatterista toisenlaisiin näytöksiin. Sattumalta huomasin, että elokuviin on tulossa Muumit Rivieralla. Tämä täytyy käydä katsomassa. Ei vain viihteen vuoksi, vaan myös ammatillisesta näkökulmasta, koska kirjastossa ollaan keskusteltu, että miksi Muumi-sarjakuvat ovat lastenosastolla. Ja myös tämä Muumit Rivieralla, jossa Niiskuneidin täytyy voittaa itselleen bikinit ym.

Sunnuntaina oli talon näyttö ja lähdettiin karkuun kirjastoon. Oli suhteellisen erikoista käydä asiakkaana sunnuntaina omalla työpaikalla. En oikein tiennyt pitäisikö kysyä, että voinko käydä tuolla takana hakemassa pari kirjaa.

Oli toisaalta aivan ihanaa vihdoinkin vaan istua kirjastossa pitkästä aikaa ja lukea ja nauttia rauhallisuudesta. Jos asuisin täällä vakituisesti ympäri vuoden, olisin varmaan näiden tuolien suurkuluttaja. Istuisin kaiket päivät satoi tai paistoi ihanan ison ikkunaseinän vieressä ja lukisin. Tai vaihtoehtoisesti ryömisin alakerran lukukoloihin viltin ja kirjakasan kanssa. 

Kirjapinoni on kasvanut. Toisaalta olen myös saanut hyvän kasan luettua, mutta tuossa vieressä kuvan ulkopuolella ne siltikin odottavat kirjapäiväkirjablogiin pääsyä. Tänään mukaan tarttui Roald Dahlin pari kirjaa. Lasten kirjoja, koska olen jälleen siirtynyt pariksi päiväksi lastenosastolle.

Ja näköjään tämäkin blogi saa osansa kirjallisuuspäivityksistä.

Blogi herää jälleen henkiin

Tervetuloa taskuun.

Tuntuu vihdoinkin siltä, että aika on jälleen oikea alkaa uudestaan kirjoitella omasta matkasta. Kaikki projektit ovat olleet tässä reippaan pätkän täydellisellä tauolla ja mikään, minkä olisi pitänyt tai olisi ollut tarkoitus, ei ole meinannut millään päivittyä.

Uusi inspiraatio bloggaukseen lähti siitä, kun bongasin kaverin Goodreads-sivulta kirjan "Blog by the Book". Tästä kirjasta tarkempi vinkkaus/kommentointi tulossa kirjapäiväkirjan puolelle. Olisi mahtavaa alkaa taas kirjoittelemaan aktiivisemmin, mutta todennäköisesti tunnen itseni hyvin, ja vain hetken tie on kevyt ja pian unohtelen jo tämän kirjoittelun. Mutta toistaiseksi olen optimistinen. Inspiraatiota kestää niin pitkälle kun sen on tarkoitus kestää, ja siitä nautitaan niin kauan kun voidaan.

Olen yrittänyt pohtia ja suunnitella, mihin suuntaan olisin tätä blogia viemässä, minkä tyylisiä postauksia haluaisin tehdä, ja miten kategorioisin itselleni tämän blogin tarkoituksen. Tällä hetkellä tarkoituksen perässä on iso kysymysmerkki.

Tuntuu, että suunta on ollut pitkään hukassa sen jälkeen, kun olen kotiutunut rapakon takaa. Blogi kun alunperin perustettiin matkapäiväkirjaksi.

Kädet tuntuvat olevan todella kohmeessa. En ole sitten toukokuun kirjoittanut koneella oikeastaan mitään yhtään facebook-viestiä pidempää tekstiä, ja sen huomaa. Kyllä tämä vielä tästä.

Tämän hetkiseen minä-projektiini liittyvät tämä sekä In a world called Aisling - kirjapäiväkirjablogini. Erityisesti tämänhetkinen työharjoittelupaikkani on taas saattanut minut yhteen rakkaan kirjaharrastuksen pariin ja pöydällä lojuukin tällä hetkellä 37 kirjaston lainaa, jotka odottavat ahmimista.

Tästä kuvasta valitettavasti puuttuu siltikin osa kirjoista.

Yhdeksi harjoitteluni projektiksi on muotoutumassa muutaman blogikirjoituksen tekeminen, aiheena kirjavinkkaus. Tarkoitus olisi vinkata kirjaston blogissa jotakin teosta. Olen viimepäivinä yrittänyt kuumeisesti miettiä jotakin sellaista kirjaa, joka kiinnostaisi kirjaston blogin lukijoita. Pahalta vielä näyttää. Mutta samaan aikaan on taas jälleen herännyt kiinnostus, että miksen yrittäisi uudestaan saada kasaan vanhaa, Yhdysvalloissa aloittamaani kirjablogia, jossa on huikeat kolme julkaisua. Petrattavaa olisi. Mutta kiinnostusta saattaisi riittää.

Luen hirvittävän sekalaista seurakuntaa olevia kirjoja. Kaikkea lastenkirjoista aikuisten pahimpiin. Julman kontrastin tänään aiheutti, kun taitoin mummini käsityönä tekemiin rukouspusseihin saatetekstiä ja kun sain työn valmiiksi, otin käteeni Erik Axl Sundin Varistytön. Siitä saattaisi tulla ensimmäinen uusi kirjapostaukseni toisen blogin puolelle.

Onko teillä jäänyt innoissaan aloitettuja projekteja kesken?

Kaikkea kivaa!!

Aloitin edellisen blogitekstin kirjoittamisen yli viikko sitten, ja tietenkään en ehtinyt saada sitä valmiiksi. Nyt sitten tulee kaksi tekstiä ihan näin, sillä minusta tuntui hassulta alkaa kirjoittamaan viimeaikaisia tapahtumia edelleen postaukseen. Ne kun eivät vain millään lailla enää liittyneet toisiinsa.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin oman Turun pikavisiittini varmistuksesta. Niin ja se Antero Lindgrenin keikka.

Tosiaan torstaina 26.9. oli Antero Lindgrenin keikka, johon olin ostanut liput jo aaaikoja sitten. Keikka oli paikallisessa pikkubaarissa 45 Specialissa. En ole ennen käynyt klubikeikalla, joten en tiennyt ollenkaan, mitä odottaa. Olimme kolmen kaverini kanssa keikalla ja yhden työkaveri liittyi vielä mukaan. Juuri oikeanlainen porukka siis pienelle klubikeikalle. Keikka oli ensimmäinen neljästä Pohjois-Suomeen sijoittuvasta keikasta. Talking with the dead -albumin juuri ilmestyttyä oli aika hyvin tiedossa, mitä keikalla tultaisiin soittamaan. Pakko ylistää Antero Lindgreniä ja hänen bändiään. Ehdottomasti yksi potentiaalisimmista bändeistä Suomessa. Ihanan erilaista. Vertasin joskus aikaisemmin Lindgreniä The Nationalin vokalistiin. Mieletön ääni ja upea lavaolemus. It felt like life aloitti illan.

Perjantaina lähdin sitten Turkuun.. Seuraavalla kerralla menen lentämällä. Seitsemän tuntia junassa suuntaansa on hieman liikaa, mutta erittäin mielelläni lähdin, koska pääsin näkemään taas yhden parhaista ystävistäni pitkästä aikaa! Jonna on ihan ehdoton ihminen minulle. Olemme tunteneet yli 10 vuotta. Vihdoin tuli tilaisuus lähteä Turkuun hänen luoksensa, mikä on harvinaista, sillä yleensä kahdella eri kaupunginopiskelijalla aikataulut menevät auttamattomasti päällekkäin.

Kävimme illalla syömässä Raxissa ja vuokraamassa The Great Gatsbyn ja mussutimme karkkia. Elokuva oli todella hyvä. Selkeästi huomasi, että se on Moulin Rougen tekijöiltä. [SPOILERIVAROITUS] Tyyli oli täsmälleen samanlainen, mutta myös valitettavasti tarinan kulku ja kaikki oli kuin Moulin Rougessa. Tarina alkaa nykyhetkestä, ja yksi päähenkilöistä alkaa muistella ja kirjoittamaan. Välillä palataan jälleen nykyhetkeen tarkentamaan jotain asiaa. Tarinalla on surullinen loppu. [SPOILERIVAROITUS LOPPUU] Valvoimme pitkään päivittäen kuulumisiamme ja keskustelimme elokuvasta ja kaikesta.

Lauantaina lähdimme Skanssiin ja vietimme loistavan päivän shoppaillen ja istuskelimme Cafe Brahessa pitkän aikaa. Jonna oli ostanut meille teatteriliput Turun kaupunginteatteriin Romeo + Julietiin. Tyypillisesti, meille tuli hieman kiire ja jouduimme takkuamaan lippujen kanssa, joita emme pystyneetkään tulostamaan, mutta ehdimme kuitenkin hyvin teatterille ja saimme käsinkirjoitetut liput. Kiitos teatterin ystävällinen henkilökunta. Paikkamme oli kolmannella rivillä, joka on mielestäni yksi täydellisimmistä paikoista teatterissa. Pääsimme täysin keskelle riviä. Romeo + Julian oli toteuttanut Turun Nuori Teatteri.

Näissä nuorissa on mieletön potentiaali päästä vielä hyvin hyvin pitkälle. Tunne välittyi näyttelemisestä paremmin,  kuin monista "oikeista" ammattilaisista. Erityisesti Isä Lorenzon näyttelijä Janne Valve onnistui upeasti. Kaikki lauluosuudet olivat hienoja, mutta erityisesti Valveen ihokarvoja nostattava ääni hurmasi. Saisipa viimeisen lauluesityksen jostain tallennettuna. Vakavasti pohdin lähtöä uudelleen Turkuun ja vielä toiseen näytökseen. Olisi hienoa nähdä, miten he ja näytelmä kehittyvät tässä näytösten edetessä.

Lähdimme viettämään Jonnan kanssa iltaa Sham Rock Cafe:seen syömään ja siitä sitten Pörssiin, missä saimme seuraa Jonnan opiskelukavereista. Oli ihan mielettömän ihanaa päästä viettämään aikaa ja tanssimaan rakkaan ystävän kanssa. Oli kurjaa lähteä takaisin, mutta tämän voimin taas eteenpäin.

Song of the day: TBA

hetki taas vierähtänyt

Ja niin kävi, että oli pakko keskeyttää insanity. Rakas puoliskoni tuli kotiin toiselta paikkakunnalta ja toi mukanaan syksyn ensimmäisen flunssan, joka tietenkin vaivasi minua paljon pidempään kuin häntä. Luonnollisesti. Pikkuhiljaa yrittänyt nostaa taas kuntoa, ja toistaiseksi kaikki on ollut taas jäissä ajanpuutteen vuoksi. Olen yrittänyt inspiroida itseäni seurailemalla muiden kivoja blogeja ja katsella vinkkejä.

Viikolla minulla oli muka niin paljon erilaisia ideoita, mistä kirjoittaisin, mutta nyt kaikki ideat ovat taas hävinneet kuin tuhka tuuleen tästä migreenin jälkeisestä pääkopasta. Viikon highlighteja ovat kuitenkin olleet erittäin onnistunut salikeikka, vaihtaminen Flown mineraalimeikkipohjaan ja muitakin meikkipäivittelyjä, oman Turun reissun varmistuminen ja Jennyn vierailun lähestyminen!

Kävin tosiaan edellisellä viikolla päivittämässä jälleen hieman meikkikokoelmaani. Olin jo pitkään miettinyt mineraalimeikkiin vaihtamista ja kysellyt kaverilta hyviä sävyjä iholleni ym. Hänen lainaamat samplet eivät kuitenkaan olleet omaa sävyäni ja lopulta lauantaina kävin paikallisessa Life kaupassa ja hain itselleni oman mineraalimeikkini. Tarkoitus sitä ei ollut vielä ostaa, mutta vastaan tosiaan tuli suomalainen mineraalimeikki Flow, josta olin muista blogeista lukenut paljon hyvää. Flow on himmeämpää kuin Bare Faced Mineralsin mineraalimeikkipohjat, ja tämähän minua miellyttää. Haluan kuitenkin pitäytyä hyvin himmeässä ja mattaisessa pohjassa, varsinkin, kun muutenkin haluan pitää meikkipohjani mahdollisimman yksinkertaisena ja kevyenä. Paksu meikkikerros kun ei vaan pue minua, enkä ole siihen tottunut. Olen siunaantunut onneksi puhtaalla ja tasaisella iholla. Dr. Schellerin granaattiomena-kasvovesi on jälleen päässyt suosiooni.

Flow:ta on arvosteltu hieman liian vähän peittävänä ja kuivana, ja se haittaakin hieman pintakuivaa ihoani. Vesisuihkepullo on tullut hyvään käyttöön. Olen yrittänyt opetella käyttämään mineraalimeikkiä nopeasti aamulla, ettei meikkaamiseen tarvisi varata aikaa tuntia. Opin myös, että Cliniquen pikkuvikojenkorjailu -meikki ja L'orealin silikoniprimeri eivät sovi alkuunkaan yhteen. Harmittavat orastavat silmänalusrypyt korostuvat hieman liian silmiinpistävästi.  Muuten olen ollut kyllä erittäin tyytyväinen Flow:n mineraaliin. Investoin myös uuteen ripsariin tuossa. Moitin, että aiemmin suosimani Lumenen Blueberry waterproof -ripsari tarttuu kuin rutto lasimaisiin ripsiini. Ainetta joutuu sitten melkein väkivalloin putsaamaan ripsistä, tuloksena vain punaiset silmät, puolet ripsistä lähtenyt, ja siltikään ripsari ei ole lähtenyt. Ostin Max Factorin Masterpiece mustanruskeaan vedenkestävään ripsiväriin. Se on vain tähtiin kirjoitettu, että jos käytän tavallista ripsaria, se on tunnin päästä poskilla, vaikka vain istuisin paikoillani. Olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Mustanruskea selkeästi pehmentää katsetta, mutta hetki kestää, ennen kuin tottuu uuteen ilmeeseen peilistä. Ensimmäisellä kerralla ihmettelin, miten kummassa näytin niin väsyneeltä.