Yes, melkein miljoonavuotta taas kun päivitin viimeks. Vaikkakin aikaa tuntuu olevan muille jaettavaksi. Hmmh. Tosiaan, vapaa liikuntatunti, oltiin (tai olisi pitänyt olla) sotilasesteradalla omalla ajalla koulun jälkeen. Yritin tulla jatkamaan englannin ryhmätyötä koulun kirjastoon koneelle, ja kappas juttu on niin fiksu että usb-paikat varattu jollekin jota ei uskalla repiä irti. Nojaa.. Tässähän tää menee, säästyy aikaa illalle sit tehdä sitä mitä nyt pitäisi tehdä.
Tänään valitettavasti joutuu jättämään koulun kuoron välistä. Tosi harmi ABBA -projektin takia. Nyt on mun vuoro olla pois.
Juna lähtee 11.54 pm (tms.) Kolariin minä kyydissä. Tässä muutaman päivän saanut nauttia yksinäisestä hiljaisuudesta kotona, kun vanhemmat lähti jo lauantaina Ylläkselle. Nyt mä lähen sit päivän etuajassa pääsiäislomalle. Voisi tottakai luulla, että oon saanu paljon aikaseksi. Eikä asiaa tietenkään haittaa se, että koeviikko alkaa 6 päivän päästä. Kiva päästä kuitenkin vielä laskettelemaan Ylläkselle, jos tällä kertaa olis vähän paremmat säät kun hiihtolomalla. Sillon sosiaalinen hauskanpito tapahtu lähinnä neljän seinän sisällä, toisin sanoen mä häviämällä Teemulle tammessa ja korttipeleissä. Seuraava yö taitaa mennä (tai niin oon suunnitellu) kouluhommien päivitykseen, jos yö virvottaisi jälleen opillisen inspiraation varsinkin englannin ja psykologian piirissä. Paluumatkan voi sit käyttää kokeisiin lukemiseen. Sit kun tulee tylsää eikä jaksa keskittyä enää persoonallisuuden pysyvyyden tutkimiseen, vois tietysti kattoa kauan himotun Ponyo Rantakalliolla -leffan. Ja kuunnella Artemis Fowlin seikkailuja lukijana Jarmo Heikkinen, jolla on jumalaisen rentouttava ääni.
Hieman ollut pettynyt olo tuon asian suhteen, minkä takia tää blogi alunperin perustettiin. Tosiaan A&B ei ole vieläkään vastannut mun lähettämään sähköpostiin, mistä oon vähän loukkaantunut. Okei, tiedän tiedän, usein kaikkeen on hyvä syy enkä voi velvottaa niitä laittamaan mitään jos niillä on oikeesti kiire. Mut olis kuitenkin ihan kiva saada ees joku sana sieltäkin päästä, vaikka vaan et vastataan enemmän kun on paremmin aikaa. Tai sitten aika vaan tuntuu kuluvan sen suhteen ihan järjettömän hitaasti. Aspenin kanssa oon kuitenkin puhunut 2 kertaa facebookin pikachatissä. Laiha lohtu. No, kärsivällisyys on hyve. Nöfnöf.
Koulun kirjastosta löytyy aika sekalaista porukkaa. Vaihtareita, jotka selaa kotimaisia foorumeita. Opiskelijoita, jotka jaksaa vääntää maantiedon aluemaantieteen kurssin projektityötä, jota ite yritin kursia kans kasaan muutama jakso sitten. Ja jotakin seniori-poikia, jotka saa kiksejä pelaamalla sotapelejä netissä.. Tapansa kullakin.
Ikävää, ettei mulla oo nettitikkua omaan koneeseen. Saisitte kuunnella mua vaikka koko yön tän kautta. Tai joutuisitte. Kaikki on suhteellista.
Well, come what may.
ps. Hypäreillä on kuolettavan tylsää, paitsi jos on jotain järjellistä tekemistä, kuten matikanläksyjä, joita ei kuitenkaan osaa.
keskiviikko 31. maaliskuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
flow
Taustamusiikkina: Bon Jovi - Superman Tonight (& muut The Circlen ihanat kappaleet)
Kotiuduttiin joitakin tunteja sitten Vaasasta vierailulta. Oli mukava taas nähdä isovanhempia. Ehdittiin hyvin viettää aikaa vanhiksessa , jossa on vieläkin sellainen ihana tuoksu... ja sit vielä käytiin äitin kanssa etsimässä mulle takkia ja lankoja. Ensimmäinen kauppa, ensimmäinen takki ja kaupat tuli. Harvinaisen helppoa... Löyty kyllä pari kivaa paitaa kesällekin.
Tänään olis vielä tarkotus katsoa Moulin Rouge enkun projektia varten ja keksiä jotain muistiinpanoja siitä. No mikäs tässä, kun iltavalvottaja on iltaa viettämässä muualla. Yritän nyt jotenkin rutinoitua blogin päivitykseen, jos sit sais pidettyä koko vaihtovuodenkin suht tiiviisti ajantasalla.
Aspenilta tosiaan tuli facebookin ystäväkutsu ja jopa samana iltana...eilen siis.. juteltiin muutama sana naamakirjan pikakeskustelussa... Toivottavasti en antanut ihan järkyttävää ensivaikutelmaa. Psykan kirjan mukaan ensivaikutelma on tosi tärkeä ja sitä on aika vaikea lähteä muuttamaan. Mene ja tiedä sitten. Oli pitkästä aikaa aivan järkyttävän hämmentynyt, panikoitunut, ahdistunut ja innostunut tunnelma samaan aikaan. Mun surkeesta englannin kirjottamisesta ei meinannu tulla sitäkään vähää siinä muutaman minuutin aikana.. Täytyy varmistaa seuraavassa kirjeessä, että ne varmasti kestää mun kielioppivirheitä koko vuoden.. Riittää että mulla palaa käämit niihin. Joopajoo.
Nyt oon sit ollu vielä enemmän paniikissa ja ootanu koska Aspenin ja Brianin vastaus mun ensimmäiseen kirjeeseen tulis. Kaikki aikanaan joo, mut silti. Haluu sen jo. Alan vähitellen uskoa, että se vuosi menee ihan hyvin. Kuolen varmaan nauruun, kun luen näitä sit joskus 10kk päästä uudestaan. En ees tiedä, mitä odotan kaikista eniten koko lähtemisessä ja siellä olossa. Varmaan sitä, kun (jos) huomaa et on saanu oman paikan siitä pienestä yhteisöstä ja englannin puhuminen tuntuu kivalta. Niitä karhuja mä en kyllä kauheen innoissani odota.. Siedän niitä, kunhan pysyy tarpeeks kaukana. Loistavaa ajatuksenvirtaa. Seuraavaks varmaan otan puheeks pöydällä olevat tyhjät energiajuomapullot. No jääköön kuitenkin sikseen.
Helsingissä oli upeita flyygeleitä. Cumulus hotellin lähistöllä olevassa erikoiskaupassa. Se uskomattoman upea, musta, kiiltävä flyygeli kehtas olla siinä näyteikkunalla. Ja ilmoittaa, kuinka hävyttömän kallis on. Melkein kuulin miten se nauro mulle. Noh.. Takasin vaihtovuoteen.
Ens viikosta tulee painajainen. Tosin toivottavasti saapuva A&B:n kirje hyvin todennäköisesti piristää.
Kotiuduttiin joitakin tunteja sitten Vaasasta vierailulta. Oli mukava taas nähdä isovanhempia. Ehdittiin hyvin viettää aikaa vanhiksessa , jossa on vieläkin sellainen ihana tuoksu... ja sit vielä käytiin äitin kanssa etsimässä mulle takkia ja lankoja. Ensimmäinen kauppa, ensimmäinen takki ja kaupat tuli. Harvinaisen helppoa... Löyty kyllä pari kivaa paitaa kesällekin.
Tänään olis vielä tarkotus katsoa Moulin Rouge enkun projektia varten ja keksiä jotain muistiinpanoja siitä. No mikäs tässä, kun iltavalvottaja on iltaa viettämässä muualla. Yritän nyt jotenkin rutinoitua blogin päivitykseen, jos sit sais pidettyä koko vaihtovuodenkin suht tiiviisti ajantasalla.
Aspenilta tosiaan tuli facebookin ystäväkutsu ja jopa samana iltana...eilen siis.. juteltiin muutama sana naamakirjan pikakeskustelussa... Toivottavasti en antanut ihan järkyttävää ensivaikutelmaa. Psykan kirjan mukaan ensivaikutelma on tosi tärkeä ja sitä on aika vaikea lähteä muuttamaan. Mene ja tiedä sitten. Oli pitkästä aikaa aivan järkyttävän hämmentynyt, panikoitunut, ahdistunut ja innostunut tunnelma samaan aikaan. Mun surkeesta englannin kirjottamisesta ei meinannu tulla sitäkään vähää siinä muutaman minuutin aikana.. Täytyy varmistaa seuraavassa kirjeessä, että ne varmasti kestää mun kielioppivirheitä koko vuoden.. Riittää että mulla palaa käämit niihin. Joopajoo.
Nyt oon sit ollu vielä enemmän paniikissa ja ootanu koska Aspenin ja Brianin vastaus mun ensimmäiseen kirjeeseen tulis. Kaikki aikanaan joo, mut silti. Haluu sen jo. Alan vähitellen uskoa, että se vuosi menee ihan hyvin. Kuolen varmaan nauruun, kun luen näitä sit joskus 10kk päästä uudestaan. En ees tiedä, mitä odotan kaikista eniten koko lähtemisessä ja siellä olossa. Varmaan sitä, kun (jos) huomaa et on saanu oman paikan siitä pienestä yhteisöstä ja englannin puhuminen tuntuu kivalta. Niitä karhuja mä en kyllä kauheen innoissani odota.. Siedän niitä, kunhan pysyy tarpeeks kaukana. Loistavaa ajatuksenvirtaa. Seuraavaks varmaan otan puheeks pöydällä olevat tyhjät energiajuomapullot. No jääköön kuitenkin sikseen.
Helsingissä oli upeita flyygeleitä. Cumulus hotellin lähistöllä olevassa erikoiskaupassa. Se uskomattoman upea, musta, kiiltävä flyygeli kehtas olla siinä näyteikkunalla. Ja ilmoittaa, kuinka hävyttömän kallis on. Melkein kuulin miten se nauro mulle. Noh.. Takasin vaihtovuoteen.
Ens viikosta tulee painajainen. Tosin toivottavasti saapuva A&B:n kirje hyvin todennäköisesti piristää.
torstai 18. maaliskuuta 2010
~4kk lähtöön
Noniin, blogi luotu ja ensimmäinen viesti hostperheelle. Oli jonkinasteinen helpotus saada tieto perheestä jo näin aikasessa vaiheessa.. Kuitenkin kuullut kaikkea kauhua, ettei tietoa oo edes kuukautta ennen lähtöä.
Määränpää on siis St. Ignatius, Montana. Noin 200km Kanadan rajasta etelään ja lähes keskellä ei mitään.. Paitsi luonnonpuistojen, jotka on tietysti täysin pelkästään mun kiusaks kuitenkin täynnä karhuja. Kaupungissa asuu noin 1000 asukasta ja hieman vajaa puolet ovat Amerikan alkuperäisväestöä. Kaupungin lukiossa on 150 oppilasta. Voi olla, että hetken se on hienoinen shokki kokonsa puolesta verrattuna nykyiseen. Eiköhän siihenkin tule totuttua hämmästyttävän nopeasti.
Kaikista oudointa on, etten oikein vieläkään tajua, että oon lähdössä. Paniikkia kyllä löytyy, mutta jotenkin en osaa suhtautua asioihin vielä kunnolla... Ehkä siinä edellisenä iltana voi tulla hieman enemmän paniikki. Tuntuu että aikaa on vaikka mihin vielä mut TIEDÄN, että loppuu aika kuitenkin kesken. Samalta kai tuntuu sit sielläkin päässä, kun pitäis lähteä takasin. Tosin sillon mulla on 5 matkalaukullista enemmän tavaraa kotiin tuotavaksi. Onneks posti on keksitty. Kone varmaan tippuis muuten.
Perhe vaikutti todella mukavalta sen yhden A4 pohjalta, jonka EF soi minulle. Äiti Aspen, isä Brian ja pikkuinen Madison 1v. Odotan innolla lisätietoja. Saa nähdä miten käy, kun paperille oli listattu mieletön määrä kaikkea liikunnallista aktiviteettiä ja mä tällänen lähes urheiluallergikko.. Ehkä mäkin inspiroidun urheilijaksi, who knows.
Ja tämän vuoden jälkeen pitäisi muka olla tarpeeksi kypsä ylioppilaskirjoituksiin? You wish. Mun äikän esseisiin korjataan vieläkin kielioppi- ja kirjoitusvihreitä punakynällä.
Määränpää on siis St. Ignatius, Montana. Noin 200km Kanadan rajasta etelään ja lähes keskellä ei mitään.. Paitsi luonnonpuistojen, jotka on tietysti täysin pelkästään mun kiusaks kuitenkin täynnä karhuja. Kaupungissa asuu noin 1000 asukasta ja hieman vajaa puolet ovat Amerikan alkuperäisväestöä. Kaupungin lukiossa on 150 oppilasta. Voi olla, että hetken se on hienoinen shokki kokonsa puolesta verrattuna nykyiseen. Eiköhän siihenkin tule totuttua hämmästyttävän nopeasti.
Kaikista oudointa on, etten oikein vieläkään tajua, että oon lähdössä. Paniikkia kyllä löytyy, mutta jotenkin en osaa suhtautua asioihin vielä kunnolla... Ehkä siinä edellisenä iltana voi tulla hieman enemmän paniikki. Tuntuu että aikaa on vaikka mihin vielä mut TIEDÄN, että loppuu aika kuitenkin kesken. Samalta kai tuntuu sit sielläkin päässä, kun pitäis lähteä takasin. Tosin sillon mulla on 5 matkalaukullista enemmän tavaraa kotiin tuotavaksi. Onneks posti on keksitty. Kone varmaan tippuis muuten.
Perhe vaikutti todella mukavalta sen yhden A4 pohjalta, jonka EF soi minulle. Äiti Aspen, isä Brian ja pikkuinen Madison 1v. Odotan innolla lisätietoja. Saa nähdä miten käy, kun paperille oli listattu mieletön määrä kaikkea liikunnallista aktiviteettiä ja mä tällänen lähes urheiluallergikko.. Ehkä mäkin inspiroidun urheilijaksi, who knows.
Ja tämän vuoden jälkeen pitäisi muka olla tarpeeksi kypsä ylioppilaskirjoituksiin? You wish. Mun äikän esseisiin korjataan vieläkin kielioppi- ja kirjoitusvihreitä punakynällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)