yökyöpelöintiä feat. Kaunis päivä

Kaunis Päivä - Anna Puu

Näin ihan alkuun, en olis koskaan uskonut, että lähden vapaaehtoisesti hakemaan Anna Puun kappaleita youtubesta. Toisaalta, elämä on ihmeellinen. Ei sitä koskaan taida aavistaa, mihin se heittelee.

Toinen alku ihmettely. Katselin just, että edellinen kunnon teksti on muuten kirjoitettu kahdelta yöllä. Liekö sattumaa vai alitajuntaa, että parhaat kirjoitusfiilikset löytyvät juuri tältä vuorokaudentunnilta.

Jälleen kirjoituspaikkana toimii oma rakas sänkyni, himmeässä paperilampun valossa. Ihana silmäillä puhdasta huonetta. Nojuu, kaipaa jo imurointia ja vähän vaatteiden viikkausta kaappiin ym, mutta muuten syväpuhdistettua huonetta. Jo kotiin tullessa huomasin ja laskin 1 + 1, että mun kotiin kuljettamani tavarat ei mahdu mun huoneeseen, ellei sille tee jonkinlaista raivausoperaatiota. Eihän sitäkään ollut lykätty jo kuin muutosta lähtien. Äiti onneksi vähän auttoi. Ensin tyhjättiin kaikki vaatteet ja lähtihän noita vanhoja pieniä vaatteita aika iso pussillinen kierrätykseen. Sit alkokin kirjahyllyn operointi. Vähän karsin vanhoja kirjoja taaemmas ja ei ihan noille ykköspaikoille ja samalla sit vähän uutta järjestystä hyllyyn, mikä oli ihan kivaa vaihtelua. Vanhat satukirjat meni siististi odottamaan seuraava sukupolvea :) Ja cdt sai kanssa vihdoin hyvän paikan. Muutenkin tää järjestys pelaa nyt paremmin. Huone kasvo kaksinkertaseks melkeinpä kun vähän rymsteerattiin ja mä sain vihdoinkin sängyn takaisin seinän viereen ^^

Mä en ymmärrä, miten joku on kehdannut joskus sanoa, että lukiossa ei saa mitään papereita valmiina vaan kaikki pitää kirjoittaa itse ja kopsata. Mä järkkäsin niitä papereita varmaan neljä tuntia vaan huomatakseni että mulla olikin vielä yks kansio. No nyt ne on järkässä abivuotta varten. Oli ihana saada kaikki paperit järjestykseen ja heittää pois kaikki semmoinen roska. Viis päivä siinä meni varmaan yhteensä kaiken kaikkiaan. Mut nyt se on tehty. Olen valmis talvea varten. Haha.

Mun kelmien kartta pääsi hyvin myös esille ^^

Havahduin yhtäkkiä siihen, et alhaalla piippaa joku silleen harvasti ja sit tajusin et se on varmaan palohälytin. No ei, sit vaan ettimään semmosta tuolia, jolla mä muka yltäisin kattoon. Lopulta päädyin raahaamaan piano tuolin alas ja eiku vaan patterit irti. Näin meillä 2.20 aamulla.

Täs edelliest viikot ollaan pyöritty vähän kodin ja mökin välillä. Pitäny tulla käymään kotona autokoulun takia, mut sit ollaan oltu mökillä. Oli ihana viettää mummin kanssa taas aikaa ja päästä saunomaan oikeaan saunaan. Vaikka oltiin jo luvattu, ettei aloteta mitään puushowta siellä, niin kuitenkin sit päädyttiin siistimään pihapiiriä ja vähän harventamaan siellä ylimääräsiä puita ja pensaikkoja ja nyt näkyy taas järvikin ihan eri lailla. Ihanan näköinen ^^

Mä nukahdan nyt ihan oikeasti :P

hyvää yötä maailma.

Tasapainoa etsimässä

Yiruma - River flows in you

huom. en omista kuvaa.

Wherever I go

kliseinen biisi, mutku siinä on niin hyvät sanat


Mistäköhän tässä aloittaisi.. Kello on tiesmitä.. Istuttuani 20 minuuttia sängylläni yöpaidassa hiukset märkänä suihkun jälkeen, ilman meikkiä, silmälaseja, hiukset harjaamatta, samat korut ranteessa jotka ovat olleet siinä lähestulkoon viimeiset 11 kuukautta...pakko myöntää että kaikkea tuli mieleen. 20 minuuttia tuntui aika lyhyeltä ajalta. Minni-kellon tuttuun ääneen on ollut aika helppo tottua uudestaan. Kahdenkymmenen minuutin ajan vain tuijottelin seiniä ja katselin tuttua huonetta, jota olisi tarkoitus huomenna ruveta tyhjäämään. Kahdenkymmenen minuutin ajan mielessä liikkui elämä, maailmankaikkeus ja kaikki täysin sikinsokin. Jokainen pieni asia, jokainen pieni esine, kirja, kuvat, kaikki julisteet, levykokoelmat, lehdet laukut, herättää niin oudon tunteen. Tältäkai sitten tämä kotiinpaluun kulttuurishokki tapahtuu. Pään sisällä, omassa huoneessa keskiyön tunteina.

Ei ole paljon tullut pidettyä blogia. Hymyillen mietin nyt kaikkia, joille silloin ennen vaihtoon lähtöä annettiin tämän blogin osoite mun menemisten seuraamiseksi. Mä tiedän, että 90% noista ihmisistä tiesi, etten mä olisi niin pitkäjänteinen, että jaksaisin pitää blogia säännöllisesti 11 kuukauden ajan. Kyllä mä suurimmaksi osaksi sitä itsekin aavistelin, mutta ainahan saa toivoa. There is always hope. *pyörittelee silmiä*

Tosiaan. Takana rakas viikko oman kullan kanssa tuhottoman kuumassa asunnossa. Kauniissa Suomenlinnassa käynti, elokuvissa katsomassa Hangover 2, josta nyt.. ei ole mitään kovin järkevää sanottavaa. Eihän sille voi kun nauraa. Ehkä jossain päin maailmaa ihmisillä on tosiaan niin törppö onni. Tallinnan pikavisiitti, sekä vanhempien ja siskon avokkeineen tapaaminen.

Juna oli onnellisesti reilut puolituntia myöhässä, mutta mikässiinä. Laitoin jo junasta jollekin viestiä, miten ihanalta tuntui vain istua pysähtyneessä junassa ja kellua siinä fiiliksessä, että pääteasemassa ei ole lentoa odottamassa enemmän tai vähemmän töykeiden lentoemojen kanssa, tai autovuokraamoa tai bussia, lauttaa, taksia etc etc. Niin ihana tunne, kun ei ole väliä vaikka juna olisikin myöhässä 10 minuuttia tai tunnin.

Kello kahden aamulla flow't mennossa. Ja blogi tarkastin puna-alleviivaa kaiken, koska ei tunnista sijainnikseen ja kielekseen suomea. Avasin tänään laskun joka tuli ylioppilaslautakunnalta. Liitteenä oli kopio valtakirjasta, joka antoi äidille luvan ilmoittaa mut kirjotuksiin, sekä kopio ilmoittautumislomakkeesta. Pakko myöntää, että rupesi kauhistuttamaan. Mikäköhän tästäkin tulee.

Wherever I go  on teidän tämänöinen kappaleenne. Mun saksalainen sisko näytti tän kappaleen joskus aikaa sitten ja unohdinkin sen pitkäksi aikaa, mutta onneksi löysin tän nyt uudestaan.

Hyvää yötä.

The house that built me - Miranda Lambert

The House that Built Me

Okei. Puolituntia aikaa saada taas päivitettyä blogia.

Tästä on taas jokin aika mut mut..

Deb laitto meille viestiä aikaa sit et olisko halukkaita lähtemään Spokaneen Washingtonin puolella kattomaan jääkiekko peliä. No mä ilmottauduin heti sit mukaan. Jenni ei lähteny mut muuten meitä tais tulla kaikki meidän porukassa olevat Debin lapset. Meidän kanssa olis tulossa sit vielä Debbien kaverin holhottavat vaihtarit. Debin aviomies Steve haki mut ja tanskalaisen Alexin koripallo pelistä edellisenä iltana koululta ja lähettiin sit niiden luokse. Tarkotus oli viettää yö siellä ja sit aamulla lähteä aikasin ajamaan 3 tunnin matkaa Spokaneen.

Illalla syötiin kotitekosia ranskalaisia ja nachoja ja katottiin elokuva Play the Game. Mä suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi.. TOSIN elokuvan katsojalla täytyy olla aika harjaantunut huumorintaju.. muuten kanssakatsojilta saattaa lähteä järki. Se oli ihan mieletön elokuva xD hilarious, ei voi muuta sanoa. Nimi jo kertoo kaiken, play the game.. nojuu.

Mä valtasin Joshin, perheen nuorimman pojan huoneen, se oli laittanut mulle lakanat ja kaikki. Debin lapset on aivan ihania <3 tulee ehdottomasti ikävä.

Aamulla oli herätys seittemän jälkeen ja tarkotus oli vissiin lähteä kaheksan jälkeen tai jotain. Ajettiin peräkkäin Shellyn kanssa ja Debiltä meinas lähteä järki kun se ajaa muka niin hitaasti... Juuh.. Se japanilainen tyttö Niki oksensi ties kuinka monta kertaa ja Debbie oli ratketa naurusta, se ei tuntenu kauheesti sääliä. Mullekin meinas tulla huono olo sillä mutkasella vuorimotarilla..

Jollakin ihmeellä me päästiin ihan ajoissa Spokaneen ja sovittiin sit et ne jotka haluaa saa mennä ostarille ja muut lähetään sit ajamaan kartingia. Aimee oli ainoa joka meni sit ostarille ja me muut lähettiin kokeilemaan ajotaitoja. Pedro oli oikeestaan ainoa joka oikeesti oli harrastanu aikasemmin. Pedro on voittanutkin jotain.. Se sai tosin 2 varotusta siellä hallissa.. Me ei vissiin oikein noudatettu valomerkkejä hidastuksesta.. Mä olin niiiiin surkee. Meitä oli 8 ajamassa joten se rata oli ihan kiitettävän täysi. Mä olin viimenen mutta mua se ei kauheesti haitannut. Meille jäi vielä sen jälkeen aikaa niin lähettiin hakemaan Aimeeta ostarilta ja kävin pikasesti koittamassa yhtä prommekkoa. Ei kuitenkaan tarttunut mukaan.. Ei oikein iskenyt vaikka se oli ihan kivannäkönen.

Viiden aikaan mentiin syömään Olive Gardeniin. Aivan mielettömän hyvä (mostly)italialainen paikka. Ruoka oli hyvää.

Sen jälkeen alkokin sit hermojaraastava ajelu ympäriinsä kun yritettiin ettiä oikeeta paikkaa missä se peli olis. Ihmettelin etteikö Debbie ollu kattonu aikasemmin missä se olis ollu.. Ja luulin et se oli käyny siellä aikasemminkin, mut ei ilmeisesti.

Viiihdoin ja viimein pääsitin sinne peliin, se oli jo alkanut mutta ei kauheesti myöhästyttty kuitenkaan. Se oli INTENSE! Meidän joukkue hävis. Se oli vissiin toinen kerta kun oon käyny kattomassa livenä jääkiekkoa.. Haluan ehdottomasti käydä kattomassa tulevaisuudessa enemmän.

Kello oli jotain 10 kun lähettiin ajamaan takaisin Spokanesta.. Tai siis Washingtonin aikaa... Matka tuntu pitkätlä. Käytiin mäkkärissä matkalla ja haettiin kahvia ja kokista ja kaikkea.. Etupenkkiläisen oli tarkotus pysyä hereillä ja pitää seuraa Debbielle mut Alex nukahti aika pian.. Jossain välissä Kristian vaihto sit paikkoja.. Oltiin kotona joskus kahen jälkeen Montanan aikaa.

Meillä oli tosi kivaa ja tuli kivoja kuvia ^^ En oo laittanu vielä mihinkään facebookiin tai picasaan.. Niitä kuvia on niin järkyttävästi.. Ehkä joskus taas.

Kappaleesta: Miranda Lambert oli Grammyssä, ja se laulo tän kappaleen ja rakastuin <3 Miranda Lambert luokitellaan countryksi. Ihanat sanat ja muutenkin hyvä kappale ^^ Kuunnelkaa musiikkia.

Laughing with - Regina Spektor

Laughing with

Toistaiseksi pelkka kappale. Mulla on 15 minuuttia tuntia jaljella, oon saanut kaikki hommat jo valmiiks joten on vahan ylimaarasta aikaa. Lisaa tekstia tulee mahd pian. Enjoy the song. 

Rakkaudella Sanna

Any Way You Want It - Journey / Glee

Any Way You Want It

Lisää kuorojuttuja. Tämä on kans meidän kevätkonsertti listalla. Mulla on tunne et tästä tulee hieno :) En sentään yrittänyt tähän sooloon. Olis ollu kiva koittaa, mut onneks en. Hieno kappale.

Eilen, sunnuntaina oli Super Bowl sunnuntai. Green Bay "Cheeseheads" ja Pittsburg Steelers oli ilmeisesti osoittaneet olevansa mestaruustaistelun arvosia. Green Bay voitti.

Ennen virallisita peliä Aspen ja Brian sano et ne menee pelaamaan jalkapallo kaveriporukan kanssa tohon lähelle. Siellä oli enimmäkseen ala-asteen opettajia ja kavereita ja kerto et se on tosi hauskaa kattoa kun aikuset pelaa lippujalkapalloa. Taklaus ei siis ollu sallittua, mut revittiin toisilta niitä sellasia vyölippuja. En mä osaa selittää. Lähettiin Jennin kans sinne kattomaan sit kamerat mukana. Jenni rupes kattomaan sit Madisonia jossain vaiheessa kun Aspen meni kans pelaamaan. Vaikka taklata ei saanut niin kyl ainakin tää koulun 180 kilonen jalkapallovalmentaja taklas ihan näyttävästi välillä. Yhet revenneet housut, Aspen sai jalkapallon päähänsä, muutamat luistelut vähän jäisellä nurmikolla. Oli ihan huippua seurata kameran kanssa. TUli hyviä kuvia. Toistaseks näkyvillä vaan facebookissa. Yritän korjata asian mahdollisimman pian.

Me oltiin ihan jäässä ja kun tultiin kotiin mä paketoin itteni villasukkiin ja kollarihousuihin ja tossuihin ja kylpytakkiin ja paksuun vilttiin ja kaaduin sohvalle. Peli alko neljän aikaan.. about tunnin päästä siitä kun tultiin kotiin. Aspen kerto et kannattaa seurata mainoksia sen pelin aikana. Yhtiöt kuulemma maksaa 3 miljoonaa dollaria 30 sekunnin mainostilasta, kun peliä seuraa niin moni. Christina Aquilera laulo kansallishymnin sanat väärin ja kaikkea. Pittsburg ei oikein pärjännyt alusta lähtien. Mä nukahdin hetkeks aikaa kesken pelin. Oli kauhee väsy ja vilu. Aspen ja Brian lähti sit käymään yhden Aspenin ystävän luona Madisonin kanssa ja jäätiin kaksistaan kotiin Jennin kanssa. Katottiin peliä ja sählättiin kaikkee muuta ja katottiin leffaa ja "surtiin" tosiaan o.O kun Steelers ei voittanut. Asia oli aika yhdentekevä. Väliaikashow oli ihan huippu!! http://www.youtube.com/watch?v=tqCFL8YO6KM Katsokaa ihmeessä. NIillä oli SLASH!! Se oli kyllä mieletön show.

Lauantaina heräsin vähän liian aikasin kun Aspenin ystävä Amy toi Thor pojan hoitoon hetkeks tänne. Mun huone on heti ylkooven vieressä niin mä kuulen kaikki taloon tulevat niinkun ne olis mun huoneessa. Heräs sit inspiraatio kirjottaa yks enkun tehtävä Shakespearean Sonnet. Eli meidän piti kirjottaa oikea sonetti ja siinä piti olla tietyt rakenteelliset jutut. Ehkä mä laitan sen tänne kun saan sen ihan valmiiks valmiiks. Oli rankka kirjottaa mut hyvä saada vähän ajatuksia puettua sanoiks. Annoin tänään sen Mr. Marchantille väliarviointiin. En ollut ihan varma et oliko muutama kohta oikein. Ehdottomasti mun lempiopettaja koko koulussa. Ja sen mielestä suomalaiset hiihtäjät on maailman parhaimmasta päästä. Juoksee maratoneja ym. Tosi kiva ja hyvä ope.

Nyt mun aika on nukkumaan. Jatkuu taas toivottavasti mahd pian. Toivokaa et mä en saa sitä soolo-osuutta niin voisin laittaa videon sit siitä konsertista tännekin xD Jenni lupas ottaa videokuvaa.

Hyvää yötä USA, Hyvää huomenta Suomi <3

21 Guns - Green Day

21 Guns

Noniin.. Kerrankin olis pieni inspis kirjoittaa vähän lisää taas.. En vaan saa millään ikinä aikaseks. Nyt meinaan kirjottaa viimeset jutut meidän Las Vegasin matkasta ennen kun taas siirryn päivittämään normaaleja kuulumisia.

Mihis jäätiin...Niin olin syöksymässä maata kohti vauhdilla 255m/~18 sekunissa. Mä en muista edes pelkääväni siinä vaiheessa kun maa oli vastassa viiden viimesen metrin sisällä. Oli vaan jotenkin niin huikee. Silmät pyöreinä putosin polvilleni ja hengitin sen tyypin ottaessa kiinni valjaista ja laskemalla mut irti. Sit piti hymyillä ja vilkuttaa kameralle.. Se oli sen arvoista. Iskä ja äiti.. jos mennään käymään Vegasissa.. tiedätte mihin mennään.. Lupasin jo äitille et sen ei tarvi hypätä. Mun hypyn jälkeen katottiin vielä kun Pedro hyppäs alas.. Se ei näytä niin pahalta alhaalta päin katottuna. Niin kun edellisessä tekstissä kirjotin, se valjaiden kireys siinä hyppyvaiheessa antaa ihmeellistä turvan tunnetta. Huomasin myöhemmin et mulle jäi kivat mustelmat niistä.. ja vatsalihakset kramppas. Urpo fiilis.

Mut me oikeesti tehtiin se ^^ mä oikeesti tein sen. Sit sen hypyn jälkeen haluttiin mennä testaamaan ne kolme huvipuistolaitetta siellä huipulla. Mä en oikeesti uskonut itkeväni niissä sen hypyn jälkeen mut niin vaan kävi. Se raketti oli kaikista pahin. Joo korkeenpaikan kammo juu huvipuistolaitteessa 260 metrissä tai jotain. Ei elämä. Näkymät oli kyllä huikeet. Ei voi kun myöntää. Sit siinä järkyttävässä kiikkulaudassa reunan yli mä itkin. Se oli niinkun normaali vuoristorata tsydeemi vaunu joka keikauttu reunan yli ja hilas takas ja lisää alas hitaasti ja nopeesti. Mä itkin ja meidän vara-äiti itki. Siinä viimesessä vaan istuttiin ringissä ja koko hoito rupes pyörimään tyhjän päällä ja kallistamaan kasvot edellä maata kohti. Se oli järkyttävä..... Ne turvakaiteet oli vaan tos jalkojen päällä ettei edes olkapäiden yli. Mutta se oli silti kaikista miedoin noista. Aimee, Pedro, Christian ja Deb lähti tekemään toista kierrosta mut mä jäin suosista oottamaan sinne ja ihailemaan näköalaa. Mulle se huvi ja adrenaliini riitti.

Mä en nyt muista missä järjestyksessä näitä juttuja tehtiin, mutta ei sen kai niin väliä. Enkä mä nyt edes muista mitä mä kerroin edellisessä postauksessa.

Lauantai iltana oli tiedossa Mandalay Bayssa Leijonakuningas broadway show <3 käytiin edellisenä iltana vai aikasemmin ihastelemassa teatteria. Aivan mielettömän upea. Sinä päivänä vissiinkin käytiin katsomassa Body Exhibition Luxorissa. Se oli samalla aivan järkyttävä ja tosi hieno. Siis jotkut ihmiset lahjoittavat tosiaan ruumiinsa tieteelle ja sit ne päätyy näyttelyvetonaulaks kuivattuna, viipaloituna ja säilöttynä. Ei nättiä. Kuvia ei saanut ottaa, mut ihan hyvä kai. Ne jutut oli oikeesti hienoja, mut silti mua kuvotti. Siellä oli yhteensä muistaakseni 7 kokonaista ruumista liimattunatuettuna oikeisiin asentoihin ja sit kaikkia osia oli nimetty ja selitetty miten keho toimii ym. Sisäelimet oli erikseen. Lihakset, luut, aivot, verisuonistot, erilaisia sairauksia eri elimissä, miehet & naiset, mut kaikkein pahin oli kyllä se sikiö huone. Hyi kamala. Vieläkin haluaa itkettää. Niitä oli siellä säilöttynä purkeissa ja kaikkea ja selitetty kehittymistä ihan pienestä alkiosta lähtien. Ugh. Ei nättiä. Oheistuotteet oli ihan jänniä.

Hmmmmh. Mitäs sitten. Me lähettiin käymään vähän ostoksilla, kierreltiin ympäriinsä ja meillä oli pari tuntia ennen sitä teatteria ja Deb kysy et mitä halutaan tehdä. Minä ja Aimee jäätiin sille kadulle. Käytiin Hard Rock Cafessa, Coca Cola storessa, M&M, sit syömässä vähän sushia jossain.. Meillä oli jotain puoli tuntia aikaa ennen kun oli tarkotus nähdä Mandalay Bayssa ja keksittiin et kävellään sinne. Juu fiksu idea. Järkyttävä määrä ihmisiä ja matka oli paljon pidempi kun ees tajuttiin. No lopulta oltiin siellä ja soitettiin Debbielle ja se oli jumissa ruuhkassa poikien ja lippujen kanssa mut me ehdittiin kuitenkin ajoissa. Odotellessa syötiin Aimeen kanssa jäätynyttä jugurttia? Musta se oli kyl sorbettia, maun sai valita ite ja laittaa koneesta ja sit kaikkia eri hedelmiä ja karkkeja ja kaikkea tiskistä. Se oli nam.

Vihdoin päästiin sinne teatteriin kun saatiin porukka kasaan ja näytös alko. Voi olispa saanut nauhottaa. Se oli kyllä ihan mielettömän mahtava! Hämmensi kun jutut oli melkein kun suoraan siitä piirretystä ja kaikki eläinkohtaukset oli toteutettu aivan upeasti. Simballa ja Mufasalla ja muilla jellonilla oli sellaset jännät maskit pään päällä jotka liikku liikkeiden mukaan ja "antiloopit" oli puisia nukentapasia joita liikutti tanssijat siinä näyttämöllä. Se oli hauska ja laulut oli upeita, musiikki oli kaunista. Kaikenkaikkiaan loistavasti toteutettu kokonaisuus. Kaikkia kohtauksia ei ollut ees näytetty vaan ne näyteltiin "nukketeatterina" kankaan takana. Hieno kokemus :)

Esityksen jälkeen lähettiin lisää kaupungille ja kiertämään ostareita kun Aimee halus. Ekaks kyllä käytiin muistaakseni katsastamassa suklaaputous Bellagiossa ja se vesivaloshow. Oli  hieno. Sit nähtiin yhdet häät. Ja taas napattiin Aimeen kavereita mukaan. Meinas jo palaa hihat sen touhun kanssa. Ekaks mentiin muistaakseni  Venetiaan. Käytiin syömässä ja sit noi katos omille teilleen ja minä ja Deb kuljeskeltiin ihailemassa sitä sisätilajokea ja gondolijuttua ja järkyttävän pitkää jonoa. Se tyyppi joka sitä veti laulo jopa. Oli hienoa. Otettiin vähän kuvia. Se paikka oli todella upea.. Kaunis ostari.. JOka näytti ihan siltä kun olis ollut ulkona. Äiti sä rakastaisit sitä. Löydettiin Debin kanssa yks tosi hieno kauppa. Ne myi kaikkia "vanhoja" teatterimaskeja. Masquerade? Siis noita keskiajan naamioita. Niiiiiiiin JÄRKYTTÄVÄN kauniita, mutta kalliita. Kaupassa ei saanut ottaa kuvia mut otettiin kuitenkin ovelta xD  Sit käytiin jollain muulla ostarilla ja Debillä meinas ruveta kiehumaan. En just nyt tällähetkellä muista missä käytiin mut me ruvettiin olemaan valmiita nukkumaan. Ainiin, me käytiin vielä ennen tosi isossa matkamuistomyymälässä.

Viimenen päivä alko vähän kiireessä mut kuitenkin sitä ennen ehdittiin käydä viimesen kerran Stratospheren huipulla ja ostin vegas paidan sit siinä hotellin ostarissa vähän kiertämässä. SIt käytiin testaamassa kerran se New York New Yorkin vuoristorata :) oli ihan huippu. Sit vielä mentiin Fashion Show ostarille kun Aimee rupes mököttämään.. mä en vaan tajua.

Lento Las Vegasista oli myöhässä jonkun reilun tunnin verran vissiin lumimyrskyn takia tai jotain. Lopulta kuitenkin päästiin takas Missoulaan ja käytiin sit vielä syömässä Ihopissa ennen kun lähettiin ajamaan takas kotiin. Oli tosi kiva reissu :)

Pieni tarina tohon kappaleeseen. Oon kuullut sen monta kertaa radiosta, mutten koskaan tiennyt et se oli Green Dayltä ja sit kun ruvettiin laulamaan sitä kuorossa niin oli ihanaa kun tykkään tosta kappaleesta tosi paljon. Tänään oli koelaulut soolo osuuteen tohon kappaleeseen joka esitetään kevät konsertissa. Mä tein tyhmän virheen ja menin kokeilemaan. Nyt toivon etten olis tehnyt sitä. Se ei ollut mikään kauheen paha katastrofi, mutta toivon etten saa sitä osaa. TOivottavasti ms. Kendall näkee et oon ihan liikaa stressaava soolo osuuksiin. Mut mä kokeilin. Kuunnelkaa. Se on ihana kappale vaikkei sen merkitys oo ihan vielä mulle kokonaan auennut.

En Del Av Mitt Hjärta

Du ska veta att jag saknar dig

//Author's note: Tämä alku tässä on kirjoitettu ties koska... Kerron sitten kun meno vaihtuu taas nykyaikaan.. Herkullista lukuaikaa.

Noniin. Taas palataan ihanaan arkeen. Ollut aika menoa tässä pari viikkoa.

Kaksi viikkoa sitten torstaina lähdettiin valloittamaan Las Vegasia kolmen muun vaihtarin ja meidän aluevalvojan kanssa. Täällä oli aivan järkyttävän kylmä. Onneksi oli äitin tekemät säärystimet jalassa, niitä todellakin tarvittiin. Alku alkoi tosi lupaavasti. Ennen kun Deb ja kumppanit tuli hakemaan mua, kaikki kolme oli unohtanu passit kotiin, joten ne oli vähän myöhässä ja oltiin about 20 minuutin päässä kotoa, kun joku tajus kysyä multa, että onhan mulla passi mukana. Niitten ilmeistä olis pitäny saada kuva, puhdasta kauhua. Olis pitäny sanoa: "ai mikä passi?" En unohtanut sentään.

Lento Missoulasta Las Vegasiin meni hyvin. Lueskeltiin Debin kanssa Kristianin kirjaa Las Vegasista. Niitä valkokantisia turistikirjaoppaita. Meitä oli siis minä, Kristian Tanskasta, Aimee Saksasta ja Pedro Brasiliasta. Otettiin ihan mielettömästi kuvia, mulla oli pelkästään reilu 400 plus sit neljä muuta kameraa. Lisäilen kuvat picasaan sitten kun saan ne kaikki. Facebookissa onkin jo jonkun verran.

Kun päästiin Vegasiin lähdettiin metsästämään vuokra-autoa. Kun lähdettiin ajamaan kohti meidän hotellia oli ihan mielettömän utopistinen olo. Ihailla niitä neonvaloja ja tietää samalla ettei kaikki näytä niin loistokkaalta päivän valossa. Tajuta nähdä oikeesti kaikki ne jutut, joita on nähny kaikissa leffoissa ja sarjoissa. Ekana metsästettiin huoltsikkaa josta sais kahvia ja jotain syötävää. Kun ajettiin sillä pääkadulla ja päästiin hotellin nurkille, nähtiin ensimmäiset Stratospherestä hyppääjät. Mä en nähnyt, mut myöhemmin tajusin miten hurjalta se näytti.

Heitettiin laukut huoneeseen ja päätettiin lähteä käymään huipulla, hissi ylös oli ilmanen kun yövyttiin Stratospheressä. Ekaks tosin käytiin kattomassa miltä se hyppääminen näytti alhaalta päin. Kristian ja Pedro oli jo päättäny oikeestaan että ne hyppää ja kun mä näin ettei se ollu benji niin mäkin halusin. Olihan se tietty hieeeeman arvokas 20 sekunnin hyppy, mutta ehdottomasti sen arvoinen.

Mentiin turvatarkastuksesta läpi ja hissillä 108 kerrokseen. Kyseltiin yhdeltä hyppymestarilta vähän siitä hypystä ja se sanoi, että se hyppy on paljon friikimpi tunne kun aito skydiving. Oltiin ihan rajoilla että oltais hypätty sillon, mut päätettiin kuitenkin odottaa seuraavaan päivään. Jostain syystä Deb lämpes vähän hitaasti ajatukselle että sekin hyppäis, mut olisin enemmän ihmetellyt jos se ei olis tehnyt sitä. Otettiin vähän kuvia ja käytiin ihan huipulla katsomassa niitä kolmea huvipuistolaitetta. Mua huimas jo siinä vaiheessa... katsoa ihan huipulta alas........ voi elämä oli järkky tunne. Ihan huipulla oli samanlainen "raketti" mikä löytyy vissiin molemmista Lintsiltä ja Särkkiksestä. Istutaan tornin juurella ja sit se laite heittää kauheeta vauhtia ylös, en mä osaa selittää. Sit keinulauta tyyppinen laite, joka meni huipun ulkopuolelle. Siis yli reunan... Eli siis oikeesti roikuttiin ei-minkään päällä. Sit kolmas oli karuselli tyyppinen juttu joka veti kans yli reunan, istuttiin ja sit se rupes kallistamaan istuimia kasvot alaspäin. Meitä hirvitti jo siinä vaiheessa. Tai mua ainakin. Mut olin päättänyt tehdä ne niin ei auttanut.

Ihmeteltiin aikamme ja päätettiin sit lähteä metsästämään ruokaa. Kello oli varmaan yks tai jotain yöllä ja ajettiin pitkin Las Vegas Boulevardia. Parkkeerattiin ja käveltiin ja etittiin avointa paikkaa. Lopulta löydettiin yks suht normaali paikka ja syötiin "aamupalat". Alko olemaan energiat lopussa joten lähettiin sit vaan hotellille nukkumaan.

Aamulla lähettiin ajamaan 35 mailin päähän Hooverin padolle. Maisemat oli kyllä todella upeat. Nevadan autiomaat ja punaiset kalliot ja kaikkea. Mietittiin, että kuinkakohan paljon mafia on sinne dumpannut yhteensä. Ei sitä voi sanoin kuvailla. Taas sellanen paikka josta on vaan nähny leffoja ja kuvia. Meillä oli hauskaa. Otettiin paljon kuvia toisistamme ja ryhmäkuvia ja kaikkea. Oli ihmeellisen lämmin. Oltiin nähty kyltti helikopteriajelusta padolle, olis maksanu jotain 25 - 55 dollaria, mut oli niin tuulista, ettei ne lentänyt ollenkaan. Ei mitenkään ihmeellisesti jäänyt harmittamaan.

En enää edes muista missä järjestyksessä kaikki tapahtui. Sillon perjantaina hooverin padon reissun jälkeen käytiin kuitenkin syömässä Excaliburissa mutta kukaan meistä ei oikein saanut syötyä, kun jännitettiin hyppäämistä niin paljon. Minä ja Deb oltiin päätetty hypätä Kristianin ja Pedron kanssa. 250 metriä tai jotain sitä luokkaa.. Vieläkin huimaa. Kierreltiin se päivä kasinoilla ja tehtiin jotain epämääräistä. Käytiin katsomassa Mandalay Bayssä minkälainen se teatteri oli. Oltiin menossa lauantaina katsomaan Leijonakuningasta broadwayllä. Käytiin noukkimassa Aimeen 2 vaihtarikaveria meidän mukaan. Se oli sopinut tapaavansa ne. Kevin on Ruotsista ja se tyttö oli suomenruotsalainen ja asui Helsingissä. Oli aika yllätys mulle. Puhuttiin sit jonkun verran suomea siinä. Deb ei sanonut mulle mitään. Lähdettiin sit Stratospherelle ostarille koko porukalla. Me oltiin varattu puoli ysiksi hyppäysaika, joten haluttiin olla ajoissa ja käydä huoneessa ja muuta ennen sitä. Aimee lähti kavereittensa kanssa käymään huipulla ja minä, Deb, Pedro ja Kristian jäätiin ostarille hamuilemaan ja kuljeskelemaan. Jotkut hullut uskalsi syödä. Mä en xD Jostain syystä. Otettiin ihan häröjä kuvia, sekoiltiin ihan täysillä, käytiin muutamassa kaupassa nuuskimassa hajuvesiä ym. Oli vähän ylikierroksinen olo jännityksestä.

Viimein sit mentiin siihen hyppykeskukseen ja ilmottauduttiin. Jonkin ajan kuluttua saatiin ruveta pukemaan niitä loistoja pukuja ja valjaat päälle. Mua jotenkin rauhotti se miten kireelle ne valjaat tuli. Lopulta hissillä ylös ja jännittämään. Mä olin kolmanneks viimenen. Meillä oli ihan kiva yleisö. Mä pidin katseen tiukasti rakennuksen sisäpuolella. Tiesin et jos kattoisin siinä vaiheessa alas, mä en hyppäis ollenkaan. VIHDOIN mun vuoro tuli mennä sinne lasikoppiin jossa kaks ihan huippu tyyppiä teki viimeset tarkistukset et kengät pysy jaloissa ja valjaat oli tarpeeks tiukalla. Ne siellä kuunteli omaa musiikkiaan läppäriltä ja jutteli mukavia. Ne otti yhen kuvan siinä sisällä ja sit laitto mut kiinni ekaan vaijeriin, ettei tapahtuis mitään kamalaa kun mentäis ulos viimein. Liukuovet auki ja askel ulos mustaan tuuleen ja valomereen. Käännös ympäri ja toinen kuva. Sit piti pyöriä jotakin kun se toinen tyyppi kiinnitti sen varsinaisen vaijerin mun lapaluiden väliin valjaisiin ja poisti sen varavaijerin. Sit se pyysi mua ottamaan kiinni molemmilla käsillä niistä kaiteista mun molemmilla puolin ja astumaan reunalle varpaat sen reunan yli. En muista otinko katoinko mä sen koko ajan sinne kaukasuuteen kaupungin rajoille. Se mies sano et se laskee kolmeen ja sit mä hyppään. Mä kysyin vielä hihitellen et onko se ihan varma. Jotenkin eksoottinen fiilis. Se laski kolmeen ja mä odotin vähän aikaa, suljin silmäni ja hyppäsin ja avasin silmäni. Jotenkin tavan takia mä kiljuin sen 20 metriä ennen kun vaan lopetin, käänsin itteni kameraan päin ja ihailin sitä pientä mustaa ruutua joka oli suoraan mun alapuolella. Sitä tunnetta on ihan mahdoton kuvailla sanoin. Ei mua enää siinä vaiheessa pelottanut. Ne valjaat oli tiukat ja vaijerit ohjas mua.


... Jatkuu seuraavassa osassa eli kirjottaja menee nyt nukkumaan ja julkaisee pienen osan muistoistaan.

Rakkaudella Sanna