keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Voiko hypärillä olla tylsää? (jos et jaksa lukea sepustuksia, hyppää suoraan loppuun)

Yes, melkein miljoonavuotta taas kun päivitin viimeks. Vaikkakin aikaa tuntuu olevan muille jaettavaksi. Hmmh. Tosiaan, vapaa liikuntatunti, oltiin (tai olisi pitänyt olla) sotilasesteradalla omalla ajalla koulun jälkeen. Yritin tulla jatkamaan englannin ryhmätyötä koulun kirjastoon koneelle, ja kappas juttu on niin fiksu että usb-paikat varattu jollekin jota ei uskalla repiä irti. Nojaa.. Tässähän tää menee, säästyy aikaa illalle sit tehdä sitä mitä nyt pitäisi tehdä.

Tänään valitettavasti joutuu jättämään koulun kuoron välistä. Tosi harmi ABBA -projektin takia. Nyt on mun vuoro olla pois.

Juna lähtee 11.54 pm (tms.) Kolariin minä kyydissä. Tässä muutaman päivän saanut nauttia yksinäisestä hiljaisuudesta kotona, kun vanhemmat lähti jo lauantaina Ylläkselle. Nyt mä lähen sit päivän etuajassa pääsiäislomalle. Voisi tottakai luulla, että oon saanu paljon aikaseksi. Eikä asiaa tietenkään haittaa se, että koeviikko alkaa 6 päivän päästä. Kiva päästä kuitenkin vielä laskettelemaan Ylläkselle, jos tällä kertaa olis vähän paremmat säät kun hiihtolomalla. Sillon sosiaalinen hauskanpito tapahtu lähinnä neljän seinän sisällä, toisin sanoen mä häviämällä Teemulle tammessa ja korttipeleissä. Seuraava yö taitaa mennä (tai niin oon suunnitellu) kouluhommien päivitykseen, jos yö virvottaisi jälleen opillisen inspiraation varsinkin englannin ja psykologian piirissä. Paluumatkan voi sit käyttää kokeisiin lukemiseen. Sit kun tulee tylsää eikä jaksa keskittyä enää persoonallisuuden pysyvyyden tutkimiseen, vois tietysti kattoa kauan himotun Ponyo Rantakalliolla -leffan. Ja kuunnella Artemis Fowlin seikkailuja lukijana Jarmo Heikkinen, jolla on jumalaisen rentouttava ääni.

Hieman ollut pettynyt olo tuon asian suhteen, minkä takia tää blogi alunperin perustettiin. Tosiaan A&B ei ole vieläkään vastannut mun lähettämään sähköpostiin, mistä oon vähän loukkaantunut. Okei, tiedän tiedän, usein kaikkeen on hyvä syy enkä voi velvottaa niitä laittamaan mitään jos niillä on oikeesti kiire. Mut olis kuitenkin ihan kiva saada ees joku sana sieltäkin päästä, vaikka vaan et vastataan enemmän kun on paremmin aikaa. Tai sitten aika vaan tuntuu kuluvan sen suhteen ihan järjettömän hitaasti. Aspenin kanssa oon kuitenkin puhunut 2 kertaa facebookin pikachatissä. Laiha lohtu. No, kärsivällisyys on hyve. Nöfnöf.

Koulun kirjastosta löytyy aika sekalaista porukkaa. Vaihtareita, jotka selaa kotimaisia foorumeita. Opiskelijoita, jotka jaksaa vääntää maantiedon aluemaantieteen kurssin projektityötä, jota ite yritin kursia kans kasaan muutama jakso sitten. Ja jotakin seniori-poikia, jotka saa kiksejä pelaamalla sotapelejä netissä.. Tapansa kullakin.

Ikävää, ettei mulla oo nettitikkua omaan koneeseen. Saisitte kuunnella mua vaikka koko yön tän kautta. Tai joutuisitte. Kaikki on suhteellista.


Well, come what may.

ps. Hypäreillä on kuolettavan tylsää, paitsi jos on jotain järjellistä tekemistä, kuten matikanläksyjä, joita ei kuitenkaan osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti