lauantai 7. syyskuuta 2013

Synttäriviikonloppu!

Ja näin on taas saavutettu yksi vuosi lisää ja jälleen ilman mitään erityisempiä juhlimisia.

Oltiin me kyllä paremman puoliskon kanssa eilen virallisena synttäripäivänä pitkästä aikaan katsastamassa kaupungin yöelämää parissa paikassa. Selkeästi kyllä näkyy, että tämä illanviettotreenaaminen on jäänyt vähemmälle edellisen kesän aikana, ja ehkä kouluviikkokin hieman verotti, ei nimittäin kauhean kauaa, ja montaa, tämä synttärisankari jaksanut. Ja mitä, alle kuukauden päästä pitäisi muka pärjätä saksalaisen kanssa! 



Pitkästä aikaa käytiin Bar B:ssä, ja tajusin, että hei täältä saa kivaa rose-viiniä, so why not? Mr. ei juo viinejä ollenkaan, joten ikinä ei tule itselle ostettua pulloa mätänemään lasillisen mieliteon takia, mutta nyt vihdoin! Ja vieläpä oikein kivaa viiniä, ei mitään tietoa nimestä, mutta onpahan yksi syy lisää käydä ko. paikassa useammin jatkossa!

Muutenkin pitkästä aikaa tänä viikonloppuna laitettiin taas oikein kunnolla ruokaa. Perjantaina opettelin paistamaan naudan lehtipihviä, josta tuli kyllä aika täydellistä. Tuorepastaa, kermakastiketta isin ohjeen mukaan ja pihviä. Nam. Oikein kiva synttäri-illallinen näin kaksistaan. Tänään oonkin sitten kokeillut vielä kokkaamistaitoja pitkästä aikaa. Ostin joskus aikaisemmin viikolla huijauspaketin macaron-leivos kitin, ja nyt vihdoin pääsin koittamaan sitä. 

Paketista luvattiin 12 leivosta, noh. Sain itse aikaan ehkä reilu parikymmentä leivosta yhteensä ja niistä noin kuusi olisi pystynyt luokittelemaan macaron leivoksiksi. Ongelma varmaan oli, että se toinen pellillinen joutui odottamaan pöydällä  hieman kauemmin kuin sen 30 minuuttia, joka paketin mukaan niiden olisi pitänyt olla. Mähän olen siis niin ummikko leipoja. En edes osaisi itse tehdä todellakaan macaroneja, mutta pitäähän tällaista huijauspakettia kokeilla. Paketin antama aika ei ollut ollenkaan riittävä minun oikukkaalle vinoneliöuunilleni, joten jäivät hieman ehkä raaoiksi, eivätkä kohonneet, ja lässähtivät...mutta maistuvat kyllä ihan aidoilta. Kreemi oli todella makea, mutta ihan kiva kyllä. Kyllähän ne jollain lailla mansikkaisia olivat. En kehtaa laittaa tänne kuvaa luomuksistani. Ehkä sitten seuraava, aito, pellillinen. "Taikina" oli kyllä todella hyvännäköistä ja kiiltävää, mutta jotenkin vaan levisi jonkin verran pellillä ja se kiiltohohto ja tasaisuus katosi oikein lahjakkaasti uunin jälkeen. 

Cinnamon twirl -kakku onnistui kyllä jälleen erittäin loistavasti. En olisi muuten vehnäistä mitään leiponut nyt, kaiken pastaruuan lisäksi, mitä tänä viikonloppuna on tullut syötyä, mutta kun Mr. niin kovasti toivoi sitä. Ja hyväähän se oli. Ei ehkä ihan optimaalisin kuva. Lumia vaan sattui olemaan lähin kuvaava laite käden ulottuvilla. 











Illalla sitten paistettua kanaa ja tortellinejä. Nam nekin. Kierrän kaukaa valmiiksi marinoidut kanat. Ihan turhaa maksaa siitä marinadista, kun itse muutenkin maustaa kanan paremmin. Ikinä en ollut aikaisemmin kokeillut tortellinejä, mutta ehkä niitäkin voisi jatkossa epäsäännöllisen säännöllisesti kokeilla. Vehnäjauhot hieman vain tuottaa vaikeuksia. Kunhan ei liian usein, niin ei pitäisi olla ongelmia. 

Ihihi sain tietää, että Antero Lindgren tulee keikalle tänne! Mä olen niiin menossa, ja onneksi pari muutakin kaveria on sinne menossa, että ei tarvi ihan yksin lähteä hehkuttamaan 45:seen. 

song of the day: ONE OK ROCK - The Beginning

Kuuntelin One ok rockia töissä kesällä tosi paljon, joten vähän niinkun meni se vaihe ohi. Tässä on ollut pitkä väli, etten ole kuunnellut ollenkaan. Ei muistaakseni ollut kaikista mieleisin kappale, mutta yksi tosi hyvistä. Tykkään tosi paljon tyylistä, kun vokalisti laulaa englanniksi ja japaniksi sekaisin. Varsinkin kun laulajalla on todella hyvä englanninkielentaito ja ääntämys. En valitettavasti ole lähdössä millekään heidän Euroopan keikallensa. Nyyh. Pitkästä aikaa, kun kuuntelen J-rockia ylipäätään. X:n kuunteleminenkin on nykyään vaikeaa taas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti