melkein tyhjää

Uusi blogiteksti on ollut auki pian neljä tuntia, ja päässäni ei ole liikkunut yhtään mitään.

Turhauttavaa.

Laskin melkein kaiken tämän illan varaan. Yksin kotona koko illan, huomenna iltavuoro, eli ei haittaisi, vaikka kirjoittaminen vähän venähtäisikin. Liikaa odotuksia ja kunnianhimoa. Aamulla bussiin astuessani päässäni kyllä raksutti ja kirjoitin jopa ajatuksiani ylös, mutta tajusin, että se järkevä osuus niistä kuuluu itseasiassa kirjablogin puolelle erääseen kirjaan, joka on parhaillaan kesken.

Minulta kysyttiin tänään lainatessani jälleen muutaman kirjan, että palautanko vanhoja kirjojani koskaan. Kyllä! Olen palauttanut jo vaikka kuinka ison kassillisen niitä. Minulla on myös iso pino kirjoja luettuna, mutta ne itsepäisesti odottavat toisessa kasassa sitä, että saisin inspiraation kirjoittaa niistä aislingin puolelle.

Ei voi muuta kuin kiittää laiskuuttaan. Tai kyvyttömyyttä aloittaa. Lainasin aikaisemmin syksyllä todella hyvän kirjoittamisen oppaan nimeltä Sata sivua. Harkitsen kirjan ostamista itselleni, sillä tätä menoa en saa kirjan harjoituksia tehtyä siihen mennessä kun harjoitteluni loppuu ja olisi järkevää palauttaa suurin osa kirjoista. Mielikuvissani haluan paneutua harjoituksiin niin hyvin, etten ole kyennyt edes aloittamaan niitä, kuvitellen, ettei juuri sillä hetkellä ole oikeasti aikaa.

Toisen hyvältä vaikuttavan kirjan löysin sattumalta hyllyvarausten noudon yhteydessä. Pöydälle oli jäänyt "Kirjoittamisen ihanuus: nuoren kirjoittajan opas". Rakastuin taittoon ja tyyliin, jolla se kirja on rakennettu, että haluaisin kotiuttaa senkin omana kappaleenani. Tähän kirjaan liittyivät puolet tämän illan odotuksistani.

Nyt päästään ehkä ongelman ytimeen. Mulla on selkeästi paha tapa yrittää aloittaa kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi en kykene aloittamaan. Tuntuu, että en juuri sillä hetkellä pysty keskittymään siihen tarpeeksi tai antamaan niin paljon aikaa kuin haluaisin. Varsinkin kun ei toistaiseksi taas asu omassa asunnossa ja oma ajankäyttö ei ole täydellisesti omissa käsissä.

Mutta samanlailla kuin piirtämisessä, joskus pitää vaan saada aloitettua, niin homma lähteekin liikkeelle niin hyvin, että loppupeleissä, kuten ystävälleni sanoin, joudun jatkamaan työtä melkein maanisesti, koska flow vie voiton.

Siinä teille nuori Minerva McGonagall Rohkelikon oleskeluhuoneen seinältä, Harry Potter studioilta Briteistä, ettei koko ilta tyhjää tuijotellen, Lindsey Stirlingiä kuunnellen ja lopulta kirjoittamisen sujuttua ole mennyt ihan hukkaan.

Ethän käytä kuvaa ilman lupaani.